Kuvassa 1 verrataan hiilidioksidia globaaliin lämpötilaan viimeisen vuosisadan aikana. Kun hiilidioksidi nousee vuodesta 1940 vuoteen 1970, globaali lämpötila näyttää viilenevää trendiä. Tämä on 30 vuoden jakso, joka on pidempi kuin voidaan selittää ENSOn ja Auringon jaksojen aiheuttamilla sisäisellä vaihtelulla. Jos hiilidioksidi aiheuttaa lämpenemistä, miksi globaali lämpötila ei nouse tällä aikajaksolla?

Kuva 1: Hiilidioksidin vihreä viiva on saatu Itä-Antarktiksella sijaitsevan Law Domen jääkairanäytteistä (CDIAC). Hiilidioksidin sininen viiva on mitattu Mauna Loalta (NOAA). Globaali lämpötilan poikkeama on punaisella (GISS).

Laajemman näkökulman tähän skenaarioon saa ymmärtämällä, että hiilidioksidi ei ole ainoa ilmastoon vaikuttava tekijä. On monia pakotteita, jotka vaikuttavat ilmastoomme tulevaan nettoenergiavuohon. Stratosfäärin aerosolit (esim. tulivuorten purkauksista) heijastavat auringonvaloa takaisin avaruuteen aiheuttaen nettoviilenemistä. Kun Auringon aktiivisuus kasvaa, nettoenergiavuo kasvaa. Kuva 2 näyttää yhdistelmän monista ilmastoon vaikuttavista säteilypakotteista.

Kuva 2: Erilliset globaalin ilmaston pakotteet verrattuna niiden vuoden 1880 arvoihin (kuva NASAn GISSistä).

Kun kaikki pakotteet yhdistetään, nettopakote antaa hyvän korrelaation globaalin lämpötilan kanssa. Lämpötilasarjaan sisältyy silti vielä sisäistä vaihtelua, joka johtuu lyhytaikaisista jaksollisista ilmiöistä, kuten ENSO. Suurin poikkeavuus on noin kymmenen vuoden jakso vuoden 1940 ympärillä. Tämän on ajateltu johtuvan liian suurista lämpenemislukemista USA:n laivojen mitattua moottorinsa imuputken lämpötilaa.

Kuva 3: Nettopakote (sininen - NASAn GISS) verrattuna globaaliin maa- ja merilämpötilan poikkeamaan (punainen - GISS Temp).

Näemme siis, että ilmastoa ei ohjaa vain yksi tekijä - on monia tekijöitä, jotka voivat muuttaa planeetan säteilytasapainoa. Viimeisen 35 vuoden aikana hallitseva pakote on kuitenkin ollut hiilidioksidi.